maanantai 27. helmikuuta 2017

LEYSIN - Aurinkoa ja sohjoa

Aurinkoinen sää jatkui, Bernissä oli lämpömittari nakutteli liki +20 asteen lukemia. Eilen illalla palattiin Crans Montanasta ja viidestä edellispäivästä neljä on kulunut rinteissä, mutta auringon helliessä kyllästymisen tunteesta ei ole tietoakaan. Jaloissa laskeminen kyllä tuntuu. Minulla oli alennuslippu ranskankielisellä alueella sijaitsevaan Leysiniin ja lämmöstä huolimatta päätin lähteä vilkaisemaan minkämoinen paikka on kyseessä.

Leysin:
Leysinin pieni 4000 asukkaan kylä sijaitsee Vaudin alpeilla 1300 metrin korkeudessa. Ylin hissiasema on kilometrin kylää ylempänä, mutta pääosa keskuksen 60:stä rinnekilometristä on 2000 metrissä tai alle. Keskus on lautailijoiden suosiossa ja on joskus isännöinyt lautailun MC-osakilpailua. Leysin on osa isoa Alpes Vaudoises-hiihtoaluetta, yhteislipulla saa laskettavaksi yhteensä 220km rinteitä keskuksissa kuten Les Diablerets, Villars-Gryon jne.

Lähtöä tehdessä tietty epäilytti vähän että missä kunnossa rinteet ovat, keskuksen rinteet kun eivät ylety kovinkaan korkealle. Ajattelin että jos ei muuta niin ainakin pääsee vuoristoon, siellä saa aurinkoa ja maisemat ovat kuulemma komeat, siinähän on jo enemmän kuin tarpeeksi monta syytä lähtöön. Kaverini eivät joutaneet tälle reissulle, heille suuri kiitos auton lainaamisesta!

Bern
Volkkarin nokka kesäisessä aamusäässä kohti Genevejärveä ja Montreuxia. Pysähdyin hetkeksi ihailemaan rauhaisaa maisemaa järven eteläpäähän, hieno usva leijui tyynen vedenpinnan päällä ja tuntui että täällä on jo kesä, tähän olisi voinut jäädä istuskelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.
Montreux
Leysinin pieni kylä löytyy puolen tunnin ajomatkan päästä Montreuxin eteläpuolelta, viimeiset kilometrit olivat kunnon vuoristotietä. Vuoristossa ajelu on yhtä juhlaa, jyrkkää ylämäkeä, mutkia ja jyrkkiä pudotuksia alas avautuvine maisemineen heti reunakaiteiden takana. Perillä löysin autolle ilmaisen parkkipaikan Ibis-budgethotellin takaa.

La Berneuse 2048m
Gondolihissille oli 300-400 metrin kävely ylämäkeen pitkin La Cite'-katua. Alhaalla ei ollut talvesta tietoakaan, lämpötila oli kesälukemissa ja laskettelutamineissa tuli lievästi sanottuna kuuma.

Gondoli nosti nopeasti 2 kilometriin. Ylhäälläkin oltiin reilusti plussa lukemissa, mutta lumi oli kuitenkin ihan hyvän näköistä. Leysinin vetonaulan pyörivän Kuklos 360-ravintolan ympärillä hyöri laumoittain nuorisoa. En tullut näköjään ottaneeksi kuvaa koko paikasta, oli sen verran hoppu päästä mäkeen viilentelemään.


Laskin muutaman laskun gondolilta ja sen ympäriltä. Ylärinteet olivat ok kunnossa, mutta alempana lumi muuttui aikamoiseksi sohjoksi ja lisäksi väkeä pyöri ympärille turhankin runsaasti. Lähdinkin pian laskettelemaan alueen laidan suuntaan kohti Les Fersin ja Solepratzin rinteitä.

Varsinkin laidalla Solepratzilla väkimäärä väheni reippaasti ja täällä sai nauttia enemmänkin luonnonrauhasta ja huikaisevan kauniista maisemista. Ylhäältä avautuivat hienot alppinäkymät Les Diableretsin suuntaan, mutta koska puuraja ei ollut kovin kaukana, niin rinteet kulkivat pääosin rauhaisan luonnonmetsän keskellä. Vaikka lyhyehköt rinteet eivät menneet kovin alas niin rinteiden loppuosat olivat täälläkin valitettavan sohjossa. 

Restaurant Les Fers 1670m
Niinpä täällä tulikin keskityttyä lähinnä rentoon auringonpaistatteluun ja maisemien ihailuun. Toki tuli laskettuakin rentoja vetoja profiililtaan leppoisissa rinteissä, jalatkin tykkäsivät tällaisesta löysäilysta. Oikein mukavaa!

Les Fersistä löysin mukavannäköinen bistron, terassi sai kunnian toimia taukopaikkana päivän aikana ja söin myös lounaan siellä. Oli niin lämmintä että ulkona tarkeni istuskella paitahihasillaan.
Terassimaisema ala' Les Fers

Päivä hiipui iltaa kohti ja lähdin palailemaan takaisin gondolin suuntaan ja samalla nautiskelin vielä muutamasta aurinkoisesta laskusta ylempänä. Alas Leysiniin suksiessa rinne muuttui vähitellen todella pehmeäksi ja loppumatka olikin enemmän sohjossa rämpimistä kuin laskettelua. Lunta oli onneksi sen verran paksulti, että hiekkaa ei ollut noussut pintaan missään.


Alhaalla oli lämmintä lähemmäs +20, onneksi autolle oli helpompi talsia myötämäkeen. Nyt olisi kylmä AfterSki maistunut.

Oli hieno päivä, rentoa fiilistelyä vuoristossa auringon hellittävänä, vuorille kannattaa aina mennä!


Mitä Leysinistä jäi mieleen:
  • Aurinkoiset rinteet, alue onkin tunnettu aurinkoisesta säästä
  • Sohjo alempana, joitain rinteitä oli suljettu lumen puutteen takia 
  • Helpot rinteet, toisaalta se sopi hyvin tällaiselle päivälle 
  • Rentouttavaa meininkiä ja nautiskelua auringonpaisteesta ja lämmöstä
  • Nopea gondoliyhteys suoraan ylös, muu liikkuminen sujui hyvin tuolihisseillä 
  • Päiväkohde, alueen rinteet tuli laskettua läpi aika nopeasti
  • Kaunis luonto ja maisemat 
  • Paljon lapsia ja nuorisoa hiihtoloman vietossa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti