COURMAYEUR - Mt Blancin kainalossa

Viimeisiä viedään, vielä viikonloppu Italian puolella Courmayeurissa ja tämän vuoden Alppilaskut ovatkin sitten siinä. Sää on suosinut koko reissun, mutta Courmayeuriin sääennuste lupaili osin pilvistä ja sateista. Iltapäivän matkan aikana keli olikin harmaa eli maisemien ihailu jäi vähemmälle. Matkan varrella ajettiin Chamonixin läpi, sielläkin olisi kiva käydä joskus. Mont Blancin vanhaa ahdasta tunnelia ei voi suositella ahtaanpaikan kammosta kärsiville, puolimatkassa tunnelia auton katon päällä on kolmen kilometrin paksuudelta kalliota, epätodellisen tuntuinen ajatus... tunnelista ulos tupsahdettaessa oltiinkin samointein illan hämäräisessä Courmayeurissa.

Courmayeur:
Courmayeur sijaitsee euroopan korkeimman vuoren Mont Blancin kupeessa Italian Aostanlaaksossa Mt Blancin tunnelin suulla. Siellä asuu vakituisesti n.2800 asukasta. Perinteinen kylpylä- ja hiihtokeskus. Rinteet ovat pääosin 1700-2300 metrin välillä, ylin hissiasema on 2750 metrissä. Hoidettuja rinteitä n.50 km, parikymmentä hissiä, joista kabiineja 5 kpl.

Majoitus oli aivan Courmayeurin keskustassa vanhassa kivitalossa, talo näytti useamman sataa vuotta vanhalta. Keskustassa oli autoilu kielletty ja myöskään aikarajoittamatonta parkkipaikkaa ei löytynyt mistään likeltäkään keskustaa. Auto piti lopulta viedä melko kaukana sijaitsevaan parkkihalliin, viikonlopun säilytys maksoi reilut 50 euroa. Eli jos varaat majoituksen, niin ilmainen parkki on täällä hyvinkin tarpeellinen ja rahanarvoinen etu. Kaiken häsellyksen jälkeen kello ilta oli jo aika pitkällä, nälkä kurni mahassa ja ruokaa piti saada jostain. Italialaiseen tyyliin ravintoloihin ei mahtunut ilman pöytävarausta ja asunnollekaan ei saanut ostettua ruokaa, kaupat kun olivat menneet kiinni jo joskus seitsemältä. No lopulta päästiin illalliselle Hotel Courmayeurin aularavintolaan. Ruokailun jälkeen vielä kävely halki keskustan ja siitä sitten valmistautumaan huomisaamuun.

Asunnosta vielä sen verran, että se oli remontoitu erittäin tyylikkäästi vanhaa kunnioittaen. Vanhaa liki metrin paksua luonnonkiviseinää oli jätetty osin näkyville ja asunnon kalustus oli niukka, mutta tyyliin sopiva. Olipahan hieman erilainen majoitus, ikivanhoilla seinillä olisi varmaan ollut aika monta tarinaa kerrottavana.

Aamulla ikkunasta ulos kurkistaessa sää ei valitettavasti näyttänyt edellisiltaa paremmalta, räntää tihuutti ja ympärillä olevista vuorista ei näkynyt sumun keskeltä merkkiäkään. Eipä siinä muuta kuin sukset olalle ja kävelemään vajaan puolen kilometrin päässä olevaa hissiasemaa. Lipunmyynnissä kaikkia varoiteltiin siitä että ylhäällä on "Zero visibility".

Ja näinhän se oli, ylempänä näkyvyys oli täysin nolla. Seisovassa sumussa on tullut oltua ennenkin, mutta nyt lisäksi tuuli kovaa ja satoi myös sankasti lunta, mielenkiintoista... Tuolihississä ei nähnyt edes edessä olevaa tuolia, maasta tai muista kiintopisteistä puhumattakaan, oli aavemaista roikkua siellä jossain "tyhjän" keskellä. Hissin yläasemalla näkyi ympärillä vain harmaata seinää. Ihmiset pyörivät ja ihmettelivät että mihinkähän tässä pitäisi mennä, homma ei tuntunut olevan oikein kenenkään hanskassa. Eikä tuntunut ollenkaan turvalliselta tämä meininki, lopulta rinne ja suunta alaspäin löytyi ja jollain lailla rämpimällä päästiin takaisin alas Plan Checrouitille.

Päätettiin mennä rinneravintolaan aamupalalle pähkäilemään mitä tehtäisiin. En meinannut löytää aamun pikaruoka painotteiselta tiskiltä mitään gluteenitonta, mutta ravintola järkkäsi minulle erikseen annoksen polentaa leikelautasen lisäksi, todella ystävällistä ja hyvää palvelua!

Vaikka ruoka piristikin mieltä, niin päätin siinä aika pian että lähden takaisin alas kylään. Märkä sumu ja sade ei innostanut, eikä flunssainen olo parantanut asiaa. Kaverini leveämpine suksineen jäivät vielä jatkamaan harjoituksia. Myöhemmin ylhäältätuli viestiä että tuuli oli ajanut sankimman sumun pois, mutta sade kuitenkin jatkui. Ei vaan jaksanut enää vetää monoja jalkaan ja lähteä tarpomaan takaisin hissiasemalle. Ehkä se oli virhe antaa periksi, kavereillani oli kuitenkin ollut ihan hauskaa lumisissa rinteissä seikkaillessa. Olipahan aikaa käydä kävelyllä kauniilla kylän raitilla, piipahdin kahvilla ja kaupassa.

Pientä muistettavaa Italiassa: Varsinkin pienempien kyläkauppojen aukiolot ovat kotimaahan tottuneelle rajalliset, päivällä pidetään parin tunnin siesta ja llalla pannaan laput luukulle melko aikaisin. Ja sunnuntaina ei välttämättä olla auki ollenkaan. Ja illallisaika on noin yhdeksästä kymmeneen, eli kaikki ovat syömässä samaan aikaan. Varmaankin siitä johtuen samana päivänä illaksi pöytävarausta kysellessä suurin osa paikoista vastasi "ei ole enää pöytiä vapaana, sori". Eli varaus pitäisi tehdä paria päivää aiemmin. 



Seuraavana aamuna sää näytti huomattavasti paremmalta, vaikka alhaalla kylässä oli vielä nahkean kosteaa niin ylempänä vuorilla näytti lupaavan selkeältä. Aamupalan jälkeen muutaman sadan metrin kävely halki hiljaisen kylänraitin hissiasemalle ja pian oltiinkin menossa jättikabiinilla ylös kohti kirkkaana hohtavaa vuoristoa.


Näin nopeasti se keli voi muuttua yhdessä vuorokaudessa. Ylhäällä nimittäin odotti aivan loistava sää, aurinkoinen sinitaivas ja eilispäivän sateen jäljiltä hohtavat hanget. Eipä olisi eilen uskonut!

Alhaalta kylältä nouseva kabiinihissin yläasema on  Plan Checrouitilla 1700 metrissä, sieltä ylös Col Checrouitille 2250 metriin pääsee kabiinilla tai parilla tuolihissillä. Nämä etupuolen aurinkoiset rinteet olivat leveitä nautiskelurinteitä, hissitkin vetivät varsin hyvin suuresta ihmismäärästä huolimatta.

Italiassa laskettelu aloitetaan nuorena, aivan kuten viime vuonna Monte Rosassa ja Pilassa, niin täälläkin rinteitä kansoittivat lukuisat pienten lasten hiihtokouluryhmät. Vaahtosammuttimen kokoiset vekarat viilettivät ryhmissä rinteitä alas kuin vanhat tekijät, nuorimmat näyttivät hädintuskin 5-6 vuotiailta.

Col Checrouitilta olisi noussut vielä kabiinihissi 400 metriä ylemmäksi Chesta Youlalle, mutta hissiin oli koko ajan niin pitkät jonot että se jäi lopulta kokonaan väliin.

Col Checrouit 2256m, alhaalla Courmayeur

Eturinteiltä siirryttiin vähitellen vuoren toiselle sivustalle eli Zerottan puolelle. Huikeat vuoristomaisemat! 

Täältä löytyi nippu vähän vauhdikkaampiakin rinteitä, oli siellä muutama musta pätkäkin joukossa. Rinteet olivat huippukunnossa ja väkeäkin oli hiukan vähemmän tukkimassa rinteitä. Maisema oli myös metsäisempää kuin etupuolen rinteissä.

Näkymä alempana hississä oli välillä melkein kuin vaikkapa Kolilla, hissi kulki keskelle korkeaa kuusikkoa raivatussa linjassa, itse tuolihissikin oli saman näköinen antiikkikapistus kuin Kolilla.

Zerottan puolen rinteitä vastapäätä seisoi Mont Blancin massiivi, joka paikkaan näkyvä kallioseinämä nousi vielä paljon hiihtoaluetta korkeammalle halliten maisemaa suvereenisti. Korkeammalla näkyi välillä aika sankkaakin pilvimassaa. Jos pilvet olisivat valuneet sieltä kohti Courmayeuria niin sää olisi synkennyt hetkessä, mutta siellä Ranskan puolella ne onneksi pysyivät aina myöhäiltapäivään asti.

Pitkin päivää laaksossa kaikui pommien kajahduksia, kun lumivyöryjä räjäyteltiin alas runsaan lumentulon jäljiltä. Emme kuitenkaan sattuneet näkemään yhtään suurempaa vyöryä.

Eturinteet Mt Chetif 2340m huipulta katsottuna

Myöhempään iltapäivällä pilvet alkoivat valua alueen päälle, mutta se ei enää haitannut, olimme jo muutenkin tekemässä lähtöä. Hieno oli päivä, lasketeltua tuli mukavasti ja auringosta sai nautiskella täälläkin. Alue on aika kompaktin kokoinen ja päivän aikana sen sai kierrettyä helposti laidasta laitaan.

Alhaalla Courmayeurissa jo liiankin tutuksi tullut sää tervehti laskukansaa, vesisade ja alhaalla roikkuvat pilvet pimensivät maiseman kotoisan harmaaksi. Siinäpä ne olivat tämän vuotisen reissun viimeiset laskut.

Paluumatka Berniin piti ajaa Geneven kautta, Chamonixin kautta kulkeva tie nousee sen verran korkealle että sinne ei olisi ollut asiaa ilman lumiketjuja edellispäivän lumisateen jäljiltä.



Mitä Courmayeurista jäi mieleen:

• Hienot maisemat Mont Blancin massiivin kainalossa
• Sopivan kokoinen keskus päivän parin laskettelulle
• Mukavia leveitä rinteitä ja hyvin toimiva hissiverkosto, vaikka kaikki hissit eivät olleetkaan ihan  "uusinta uutta"
• Alueella ei kovinkaan pitkiä rinteitä
• Rinteet olivat hyvässä kunnossa, vaikka eivät ole kovinkaan korkealla
• Vaihteleva sää, hyvässä ja pahassa
• Italian hintataso ilahduttaa, euron espressot!
• Mukava autoton keskusta
• Jos majoitus on keskustassa, autoa ei tarvitse, itse asiassa autosta on vain harmia

GRINDELWALD - Tutuissa maisemissa

Leysinin jälkeen laskettelusta tuli pidettyä pari päivää taukoa, pitkään jatkunut aurinkoinen sää vaihtui myös hieman epävakaammaksi. Torstaina pätettiin lähteä pyörähtämään tutulla Jungraun alueella, saisi taas vähän suksituntumaa ennen viikonlopun Courmayeurin reissua.

Grindelwald:
Jungfaun postikorttimaisemissa sijaitseva hiihtokeskus. Tunnetaan monipuolisena ulkoilu- ja urheilukeskuksena, täällä alppiturismilla on pitkät perinteet, myös kesäaikana. Alueella liikutaan paljon vuoristojunilla, junalla pääsee rinteisiin kuin myös euroopan korkeimmalle asemalle "Top of Europe" Jungfraujochille. Grindelwaldin kylä on kilometrin korkeudessa ja ylin hissiasema n.2,5 kilometrissä.

Männlichenille tultaessa sää ei todellakaan näyttänyt lupaavalta, mutta tästä jatketaan vielä eteenpäin, eli toivoa paremmasta näkyvyydestä oli vielä olemassa.

Kleine Scheideggin suunnassa alkoi näyttää jo vähän paremmalta, tuolihissi sukelsi sumusta huomattavasti selkeämmälle alueelle. Jopa sinitaivasta tuli näkyviin, ehkä tässä päästäisiin ihan laskettelemaan!

Näkyvyys vaihteli rajusti ja välillä piti pitää taukoja kun maisema hävisi näkyvistä. Mutta saatiinhan sitä väliin muutama oikein hyväkin lasku tehtyä, täällä on hienoja rinteitä ja ne olivat hienossa kunnossa.

Sää tosiaan vaihteli nopeasti, ensin paistaa aurinko...

ja kymmenen minuutin kuluttua näyttää tältä...

Muutamana kirkkaampana hetkenä päästiin vetämään muutama vauhdikkaampikin lasku. Ylärinteet olivat jäisen kovia kuin betoni ja tuuli oli tehnyt sinne aaltoilevia kumpuja ja patteja. Yhdessä laskussa tulin huonossa kulmassa tai asennossa tuollaiseen vastapattiin ja suksi pamahti irti monosta. Seurauksena lentoonlähtö ilmojen teille, ilmavan puolivoltin jälkeen onneksi tulin alas suoraan selälleen ja solisluut, ranteet ym. säilyivät ehjänä. Selälleen tultaessa takaraivo rysähti rinteen pintaan melkoisella voimalla ja ilman kypärää reissu lääkärin pakeille olisi varmasti ollut edessä. Onneksi oli kypärä päässä (kuten aina) ja luonnollisesti muutenkin tuuria mukana, vauhtia oli kuitenkin aika reilusti kuperkeikkaan lähdettäessä.

Iltapäivällä pilvet peittivät maiseman kokonaan ja alkoi näyttää siltä että aurinkoa ei enää tänään nähdä. Välillä sumu oli niin sakeaa että oli vaikeuksia hahmottaa minne ollaan menossa ja yleensä missä rinne kulkee.

Eipä siinä mitä, lähdettiin pitkään laskuun alas Grindelwaldiin. Muistan tämän laskun hyvin parin vuoden takaa, mukava matkalaskureitti hienojen metsämaisemien läpi ja kelikin muuttui kirkkaammaksi alempana. Mukava päätös päivälle, vuoristoon kannattaa aina mennä. 

Mitä Grindelwaldista jäi mieleen tällä kertaa:

• Jungfraun alueella on aina hienoa käydä, vaikkei sää ei tällä kertaa laskemista suuremmin suosinutkaan. 
• Kun vuorilla on liikkeellä pilviä, sää voi todellakin vaihdella nopeasti...
• Muutama ihan vauhdikas lasku päivän kirkkaimpina hetkinä
• Kaatuminen vauhdissa voi tehdä kipeää, onneksi oli kypärä päässä 
• Mukava pitkä lasku alas Grindelwaldiin
• Syöksyrinne Wengeniin jäi sumun takia edelleen testaamatta, ehkä sitten ensi vuonna...