LEYSIN - Aurinkoa ja sohjoa

Aurinkoinen sää jatkui, Bernissä oli lämpömittari nakutteli liki +20 asteen lukemia. Eilen illalla palattiin Crans Montanasta ja viidestä edellispäivästä neljä on kulunut rinteissä, mutta auringon helliessä kyllästymisen tunteesta ei ole tietoakaan. Jaloissa laskeminen kyllä tuntuu. Minulla oli alennuslippu ranskankielisellä alueella sijaitsevaan Leysiniin ja lämmöstä huolimatta päätin lähteä vilkaisemaan minkämoinen paikka on kyseessä.

Leysin:
Leysinin pieni 4000 asukkaan kylä sijaitsee Vaudin alpeilla 1300 metrin korkeudessa. Ylin hissiasema on kilometrin kylää ylempänä, mutta pääosa keskuksen 60:stä rinnekilometristä on 2000 metrissä tai alle. Keskus on lautailijoiden suosiossa ja on joskus isännöinyt lautailun MC-osakilpailua. Leysin on osa isoa Alpes Vaudoises-hiihtoaluetta, yhteislipulla saa laskettavaksi yhteensä 220km rinteitä keskuksissa kuten Les Diablerets, Villars-Gryon jne.

Lähtöä tehdessä tietty epäilytti vähän että missä kunnossa rinteet ovat, keskuksen rinteet kun eivät ylety kovinkaan korkealle. Ajattelin että jos ei muuta niin ainakin pääsee vuoristoon, siellä saa aurinkoa ja maisemat ovat kuulemma komeat, siinähän on jo enemmän kuin tarpeeksi monta syytä lähtöön. Kaverini eivät joutaneet tälle reissulle, heille suuri kiitos auton lainaamisesta!

Bern

Volkkarin nokka kesäisessä aamusäässä kohti Genevejärveä ja Montreuxia. Pysähdyin hetkeksi ihailemaan rauhaisaa maisemaa järven eteläpäähän, hieno usva leijui tyynen vedenpinnan päällä ja tuntui että täällä on jo kesä, tähän olisi voinut jäädä istuskelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Montreux

Leysinin pieni kylä löytyy puolen tunnin ajomatkan päästä Montreuxin eteläpuolelta, viimeiset kilometrit olivat kunnon vuoristotietä. Vuoristossa ajelu on yhtä juhlaa, jyrkkää ylämäkeä, mutkia ja jyrkkiä pudotuksia alas avautuvine maisemineen heti reunakaiteiden takana. Perillä löysin autolle ilmaisen parkkipaikan Ibis-budgethotellin takaa.

La Berneuse 2048m

Gondolihissille oli 300-400 metrin kävely ylämäkeen pitkin La Cite'-katua. Alhaalla ei ollut talvesta tietoakaan, lämpötila oli kesälukemissa ja laskettelutamineissa tuli lievästi sanottuna kuuma.

Gondoli nosti nopeasti 2 kilometriin. Ylhäälläkin oltiin reilusti plussa lukemissa, mutta lumi oli kuitenkin ihan hyvän näköistä. Leysinin vetonaulan pyörivän Kuklos 360-ravintolan ympärillä hyöri laumoittain nuorisoa. En tullut näköjään ottaneeksi kuvaa koko paikasta, oli sen verran hoppu päästä mäkeen viilentelemään.

Laskin muutaman laskun gondolilta ja sen ympäriltä. Ylärinteet olivat ok kunnossa, mutta alempana lumi muuttui aikamoiseksi sohjoksi ja lisäksi väkeä pyöri ympärille turhankin runsaasti. Lähdinkin pian laskettelemaan alueen laidan suuntaan kohti Les Fersin ja Solepratzin rinteitä.

Varsinkin laidalla Solepratzilla väkimäärä väheni reippaasti ja täällä sai nauttia enemmänkin luonnonrauhasta ja huikaisevan kauniista maisemista. Ylhäältä avautuivat hienot alppinäkymät Les Diableretsin suuntaan, mutta koska puuraja ei ollut kovin kaukana, niin rinteet kulkivat pääosin rauhaisan luonnonmetsän keskellä. Vaikka lyhyehköt rinteet eivät menneet kovin alas niin rinteiden loppuosat olivat täälläkin valitettavan sohjossa. 

Restaurant Les Fers 1670m

Niinpä täällä tulikin keskityttyä lähinnä rentoon auringonpaistatteluun ja maisemien ihailuun. Toki tuli laskettuakin rentoja vetoja profiililtaan leppoisissa rinteissä, jalatkin tykkäsivät tällaisesta löysäilysta. Oikein mukavaa!

Les Fersistä löysin mukavannäköinen bistron, terassi sai kunnian toimia taukopaikkana päivän aikana ja söin myös lounaan siellä. Oli niin lämmintä että ulkona tarkeni istuskella paitahihasillaan.

Terassimaisema ala' Les Fers

Päivä hiipui iltaa kohti ja lähdin palailemaan takaisin gondolin suuntaan ja samalla nautiskelin vielä muutamasta aurinkoisesta laskusta ylempänä. Alas Leysiniin suksiessa rinne muuttui vähitellen todella pehmeäksi ja loppumatka olikin enemmän sohjossa rämpimistä kuin laskettelua. Lunta oli onneksi sen verran paksulti, että hiekkaa ei ollut noussut pintaan missään.

Alhaalla oli lämmintä lähemmäs +20, onneksi autolle oli helpompi talsia myötämäkeen. Nyt olisi kylmä AfterSki maistunut.

Oli hieno päivä, rentoa fiilistelyä vuoristossa auringon hellittävänä, vuorille kannattaa aina mennä!


Mitä Leysinistä jäi mieleen:

• Aurinkoiset rinteet, alue onkin tunnettu aurinkoisesta säästä
• Sohjo alempana, joitain rinteitä oli suljettu lumen puutteen takia 
• Helpot rinteet, toisaalta se sopi hyvin tällaiselle päivälle 
• Rentouttavaa meininkiä ja nautiskelua auringonpaisteesta ja lämmöstä
• Nopea gondoliyhteys suoraan ylös, muu liikkuminen sujui hyvin tuolihisseillä 
• Päiväkohde, alueen rinteet tuli laskettua läpi aika nopeasti
• Kaunis luonto ja maisemat 
• Paljon lapsia ja nuorisoa hiihtoloman vietossa

CRANS-MONTANA Valkoista Sirkusta livenä

Crans-Montanan viikonloppu majoituksineen oli sovittu kalenteriin jo aikaisemmin. Luvassa oli naisten Alppihiihdon MC-osakilpailua ja ehkäpä nähtäisiin sitä kuuluisaa "jet set"-meininkiä, Crans-Montana kun on kuulemma suosittu paikka varakkaamman väestönosan keskuudessa.

Crans-Montana: 
Sveitsin ranskankielisellä Valaisin alueella Rhône-joen laaksossa sijaitseva Crans- Montana on yksi Sveitsin tärkeimmistä kesä- että talvimatkailualueista kylpylöineen, kasinoineen ja golfkenttineen ja laskettelurinteineen. Ensimmäinen alppihiihtokilpailu alueella on järjestetty 1911, keskus isännöi nykyään Alppihiihdon MC-osakilpailua ja siellä on järjestetty myös MM-kisat. Yhtenäisellä alueella on rinteitä lähes 150km, nopea moderni hissikalusto ja monipuoliset palvelut.

Majoitus oli varattuna Airbnb:n kautta. Kämppä oli kerrostalossa ja poikkesi positiivisella tavalla tylsistä hotelli asumuksista, olohuone oli kotoisasti kaikenlaista roinaa täynnä ja joulukoristeetkin olivat vielä paikoillaan, ei valittamista!

Terassilta avautui lupaavat näkymät vuoristoon.

Aamulla oltiin kahdessa kilometrissa ennen kuin kerkesi kissaa sanoa, nopeisiin gondolihisseihin ei ollut jonoja juuri ollenkaan, positiivinen yllätys heti aamuun.

Bella Lui 2543m

Positiivinen aamu jatkui ylhäällä, sää oli huikaisevan hieno, aurinko porotti sinitaivaalta ja raikas vuoristoilma seisoi tyynenä paikoillaan. Tältähän se näyttää aina matkailumainoksissa...

Rinteissä näytti olevan väljää, emmekä törmänneetkään rinteissä ruuhkiin koko päivänä.

Pääalue sijaitsi Bella Luin ja Les Violettesin ympärille, niiltä lähti mukava nippu leveitä punaisia rinteitä. Hienot rinteet, aurinkoa, tyyntä, Alppimaisemat...

Rentoilulaskettelua! Olosuhteet olivat suksimiselle jotakuinkin täydelliset, auringosta huolimatta ylempien rinteiden pinta pysyi pakkaslumella ja rinteet olivat erinomaisessa kunnossa.

Plaine Morte-jäätikkö

Crans-Montanan korkein hissiasema sijaitsee kolmessa kilometrissä Plaine Morte-jäätiköllä. Jäätikölle nouseva gondolihissi oli ainoa, mihin oli reilumpaa jonoa päivän aikana. Olosuhteet ylhäällä jäätiköllä eivät olleet tällä kertaa "kuolettavat", täälläkin oli aurinkoisen tyyntä ja korkeuteen nähden lämmintä. Täältä sai vedettyä hienon n.6 kilometrisen laskun Cabane Boisiin, tämä oli ehkä mukavin rinne koko paikassa, ainakin se tuli laskettua useampaan kertaan. Rinnettä olisi riittänyt alemmaksikin, mutta nyt alempia rinteitä oli suljettu Piste Nationalin ympäriltä MC-kisojen takia.

Tulimme kisarinteen hulinaan juuri sopivasti kuuman ryhmän aloittaessa.

Täällä oli suuren urheilujuhlan tuntua; joukoittain katsojia, kovaääninen selostus, kuumailmapalloa, ruoka- ja juomatarjontaa...

Kilpailijoita mennä suhahteli vauhdilla ohi. Eipä niistä suurta pätkää per laskija nähnyt, mutta vauhdista sai ainakin jonkinlaisen käsityksen.

Lindsey Vonn oli laskenut ulos jossain ylempänä ja pysähtyi vetämään henkeä juuri meidän kohdalla, yksi piste julkkisbongauksesta!

Terassinäkymä

Täällä kaikki ravintolat oli sijoitettu ns. parhaille paikoille, enpä muista tämän paikan nimeä, mutta maisemat pöytien äärestä olivat huimaavat.

Varjoliitely näyttää olevan suosittua Alpeilla, varjoja näkyi välillä useampiakin yhtäaikaa taivaalla. Samaa näkymää on tullut vastaan aiemmin ainakin Jungfraulla ja Laaxissa.

Les Violettes 2250m

Lounastauko pidettiin Les Violettesin terassin tarjoamissa komeissa maisemissa, vaikka korkealla oltiinkin niin lämpöä riitti ja vaatetta sai vähennellä ruokailun ajaksi. Täälläkin peruslounaan juomineen sai edullisesti parilla kympillä. Kalliimpiakin paikkoja alueelta löytyy jos kukkaro tuntuu liian painavalta.

Paraskin päivä päättyy valitettavasti. Alhaalla oli vielä odottamassa normaalia sveitsiläistä vilkkaampi afterski, ilmaista viinitarjoilua ja ihan vilkasta hulinaa, tätä ihmettähän piti jäädä katsomaan joksikin aikaa. Jokunen viinilasi myöhemmin kuitenkin paluu kämpälle elpymään ja syömään.

Seuraavana aamuna painelin rinteeseen keskenäni, skibussilla pääsi kätevästi hissien ääreen, muut tulivat autolla perässä myöhemmin. Sää näytti edelleen suosivan, hieno aamu. Nousin suoraan ylös Plaine Mortelle, siellä toivotti tervetulleeksi perisveitsiläinen alppitorvi-duo vahvistettuna lipun liehuttajalla. Ympäristö kolmessa kilometrissä ei olisi voinut olla hienompi konsertille, ensimmäinen kerta kun kuulin alppitorven livenä, ääni oli yllättävän hieno ja kaunis.

Plaine Morte 3000

Päivä kului samoissa merkeissä kuin edellinenkin, aurinkoa ja laskettavaa riitti, aika vain tuntui kuluvan turhankin nopeasti.

Päivän lounastauko pidettiin Mustan Lehmän terassilla 2400 metrin korkeudessa. Sää suosi edelleen ja maisemat terassilta olivat huikean hienot, tätä tarkoittaa oikea ulkona syöminen. Täälläkin ruoka oli ihan kohtuullisen hintaista, kyllä täällä pärjää vaikkei olekaan miljonääri.

Näin se vaan tuli tämänkin rinnepäivän loppu vastaan, enää vielä viimeinen lasku alas laaksoon autolle. Alhaalla rinne oli odotusten mukaisesti sohjoutunut todella pahasti, kokeilinpa yhden kerran miltä tuntuu lentää turvalleen sohjovalliin,  kokemus sekin.


Rojut kyytiin ja auton nokka Bernin suuntaan. Mukavaa oli vuoristossa, taas kerran. Paluumatkallakin riitti suomituristille pällisteltävää, välillä tarjolla oli aika huimaavia näkymiä, kun heti sivuikkunan takaa alkoi jyrkkiä satojen metrien pudotuksia alas laaksoihin.

Mitä Crans-Montanasta jäi mieleen: 

• Loistava sää 
• Hienot maisemat 
• Valkoisen Sirkuksen tunnelmat paikanpäällä 
• Alppitorven soitto kolmessa kilometrissä 
• Sopivan kokoinen toimiva alue parin päivän laskettelulle 
• Suurin osa alueesta tarpeeksi korkealla, rinteet olivat hyvässä kunnossa lämpimästä säästä huolimatta
• Toimiva alue runsaine palveluineen

ADELBODEN - Kolmas kerta toden sanoo

Aurinkoinen sää jatkui. Päätettiin lähteä seuraavaan lähikeskukseen Adelbodeniin, kerrankin sää suosi ja lisätoiveena oli että keskuksen pääosin pohjoispuoleiset rinteet olisivat paremmassa kunnossa kuin eilen Meiringenissä. Keskus on kaverilleni tuttu, eli täälläkin oli luvassa opastus parhaimpiin rinteisiin ja paikkoihin.

Adelboden on ollut säiden suhteen minulle kovan onnen keskus, sen rinteet piti käydä testaamassa jo 2015 ja 2016, molemmilla kerroilla tammikuinen sää oli niin kehno että toive jäi toteutumatta. Kaksi vuotta sitten ajettiin viimeisenä lomapäivänäni Adelbodeniin vesisateessa, ajateltiin että jospa tasaisen harmaa pilviverho ei ylettyisi ylös asti, kuten aiemmin Grindelwaldissa ja Mürrenissa. Toive ei toteutunut, alhaalla kuulimme että pilveä ja sadetta riitti ylös asti. Laskettelun sijaan seikkailtiin sitten nelivetoauton kanssa vuoristoteillä, ja välillä totaalisen eksyksissä, tarkoituksena oli yrittää päästä autolla ylemmäksi katsastamaan maisemia. Tiet kapenivat ja autoa ei saanut enää käännettyä kun metriset penkat oli molemmin puolin melkein kiinni kyljissä ja lopulta jouduttiin takaisin päästäksemme ajamaan pätkän wanderwegiä (patikkatie kävelijöille). Ja ylempänä ei kai olisi muutenkaan saanut ajaa näin talviaikaan, "eihän myö tiedetty", mutta hyvinhän tuosta selvittiin.

Adelboden-Lenk:
Perinteikäs yli 100 vuoden historian omaava alppihiihtokeskus, joka vuosittain isännöi Maailman Cup klassikkopujottelua ja -suurpujottelua Chuenisbärgli-rinteessä. Adelbodenin alppikylässä on vajaa 4000 vakiasukasta, mutta alueella on majoituskapasiteettia jopa 18000:lle vierailijalle. Adelbodenin ja Lenkin välillä on yhtenäinen 180 rinnekilometrin hiihtoalue, pääosin rinteet sijoittuvat 1500 ja 2200 metrin välille. Pääosin pohjoisenpuoleiset rinteet tekevät paikasta melko lumivarman, vaikka alueen rinteet eivät ylety erityisen korkealla. Adelboden ei ole kovinkaan tunnettu paikka ulkomaalaisten keskuudessa, vaikka keskus on ilmeisesti kävijämäärältään Sveitsin neljänneksi suurin.

Adelboden, Oey hissiasema 1260m

Alhaalla parkkipaikalla lunta ei paljoa näkynyt, mutta autoja oli sitäkin enemmän, väkimäärä näytti uhkaavan suurelta. Hissille ei kuitenkaan ollut kummempaa jonoa. Päätettin laskea MC-rinne heti ensimmäisenä, rinne kun on auringon puoleinen ja aika matalalla. Gondoli- ja tuolihissi yhdistelmän jälkeen oltiinkin nopeasti lumen ja alppimaisemien keskellä Chuenisbärglillä. Maisema avautuu komeasti laaksoon, Adelbodenin kylä alhaalla näyttää pikkuiselta miniatyyrimallilta.

Chuenisbärgli 1730m

Tästä alkaa siis se kuuluisa MC-rinne. Kaverinikaan ei ollut laskenut tätä pääalueesta vähän erillään olevaa kilparinnettä. Eikun rohkeasti liikkeelle, jyrkkää pätkää heti lähdössä, jäinen rinne tippuu alas muutaman sata metriä, mutta loivenee sitten pidemmälle kumpuilevan vaihtelevalle osuudelle. Leppoisemman menon jälkeen lopussa tulee vastaan vielä jyrkkä viistopätkä ennen hissiasemalle jarruttelua. Siinä se oli, vauhti oli kyllä enemmänkin mummo- kuin Maailman Cup-luokkaa. Ja useampikin maisemien ihailu- ja kuvauspaussi tuli pidettyä.

MC-rinteen loppujyrkälle tulo

Olipa hauskaa kokeilla oikea klassikkomäki, tämmöisellä kävelyvauhdilla laskiessa rinne ei edes tuntunut mitenkään erikoisen hurjalta. Rinne tunnetaan Cupissa varsin vaikeana, ja vaikea se taatusti onkin kun sitä tykitetään keppejä väistellen kisavauhdilla alas! Onneksi tultiin tähän ensimmäiseksi, aurinko oli jo nyt pehmentänyt matalalla sijaitsevan rinteen paikoittain sohjoksi.

Sillerenbühl 1970m

Seuraavaksi siirryttiin kohti pääaluetta Sillerenbühlille, täältä lähtee nippu leveitä punaisia cruisailurinteitä alas Aebin suuntaan. Olipa mukavaa suksia menemään tällaista leveää hyvin tuovaa baanaa, ja Progressoritkin tuntuivat olevan kotonaan tällaisilla suhti kovapohjaisilla rinteillä. Rinteiden testailun lomassa pidettiin tauko Sillere Stuben isolla terassilla. Komeat oli maisemat tältäkin terassilta.

Restaurant Sillere Stube

Seuraavaksi siirryttin Hahnenmoosin kautta vuorten toiselle puolelle Metschin rinteille, jotka laskeutuvat kohti alhaalla laaksossa sijaitsevaa Lenkin kylää. Olimme siis jo laajan alueen toisessa päässä, hyvän hissiverkoston ja paikallisoppaan ansiosta siirtymisiin ei täällä tärväytynyt turhaa aikaa. 

Metschstand 2100m

Metschstandiltä lähtevät rinteet, kuten alueella yleensäkin, olivat leveitä profiililtaan mukavan aaltoilevia cruisailurinteitä. Täälläkin rinteet olivat hyvässä kunnossa, auringon paistaessa oli mukavaa lasketella menemään. 

Tauolla tyydyttiin ravintola Standhütten terassin perinteisiin antimiin, drinkkejä olisi ollut tarjolla ravintolan iglu-baarista.

Standhütten Iglu

Juuri kun päätettiin lähteä siirtymään takaisin Adelbodenin suuntaan, huipulle menevä hissi lätkäistiin yllättäen kiinni, sananmukaisesti nenän edestä. Tuulen takia oli selitys, koko päivänä ei kyllä ollut tuullut ainakaan siellä missä me oltiin? Oli miten oli, Adelboden oli toisella puolen vuorta. Siinä oli aihetta useampaankin ärräpäähän, ja mitään kiertotietä ei ainakaan virkailijoiden toimesta tiedotettu eli pahimmillaan se olisi tiennyt pitkää bussimatkaa Lenkistä Adelbodeniin. Alue oli onneksi kaverilleni tuttu ja jotain siirtymäreittiä (älkää kysykö mitä ja missä) myöten päästiin sellaiselle hissille että selvittiin pois Adelbodenin puolelle. Reitti oli sitä paitsi täysin ok, sauvoakaan ei tarvinnut juuri ollenkaan. Miksi ihmisiä ei opastettu virkailijoiden toimesta sinne?

Täpärästä pelastumisesta toivottuamme laskettiin vielä muutama lasku aamulta tutuissa rinteissä. Vähitellen sukset piti suunnata autolle päin, ei auta, nopeasti kului tämäkin päivä.

Onneksi vihdoin pääsi käymään täällä, mukavan laaja toimiva keskus. Nopeitten hissien ansiosta yhdenkin päivän aikaan sai yllättävän paljon laskuja alle. Vastaan ei tosin tullut montaa jyrkempää tai pidempää rinnettä, mutta pääosa punaisista oli oikein mukavaa laskettavaa. Alueen koosta johtuen välillä oli vaikea hahmottaa missä mennään, alueella on useampi laakso ja rinteitä laskettiin alas ainakin kuudelta eri huipulta. Onneksi oli paikallisopas mukana, senkun menin vain perässä vaikken aina tiennyt minne. 

Mitä Adelbodenista jäi mieleen:

• Paljon laskettavaa, rinteet profiililtaan mukavia pääosin punaisia 
• Kovin pitkiä laskuja alueella ei kuitenkaan ollut 
• Rinteet olivat yllättävän hyvässä kunnossa lämmöstä huolimatta, kevätauringon paistaessa rinteiden ilmansuunnalla on erittäin suuri merkitys, vrt. Meiringen
• Ravintolatarjontaa runsaasti
• Hyvä uudennäköinen hissikalusto, ankkurihissejä ei tarvittu koko päivänä
• Ei ruuhkia, iso rinnemäärä näköjään nielaisi kaiken väen, vaikka automäärästä päätellen sitä oli paikalla kuitenkin aika paljon 
• Maisemat eivät ole täällä niin dramaattiset kuin vaikkapa Jungfraun alueella, mutta hienot toki täälläkin 

MEIRINGEN Kevätsää yllättää

Juustomaan kamaralla taas!

Lento tällä kertaa KLM:llä Amsterdamin kautta Baseliin, ja siitä kaverin kyydissä Berniin.
Tämän vuoden reissulle oli etukäteisvarattu kaksi viikonloppua, ensimmäisenä mentäisiin Crans-Montanaan ja toisena Courmayeuriin Italiaan. Muut päivät sitten tarkoitus käydä lähirinteissä säiden ja fiiliksen mukaan, Meiringen, Adelboden, Grindelwald, Murren... toivottavasti saa käytyä mahdollisimman monessa!

Ensimmäinen aamu Bernissä aukeni oudon kirkkaana, aurinko! Näytti siis siltä että kannatti tulla tänne nyt keväämmällä, tulossa oli heti alkuun yksi aurinkopäivä enemmän kuin koko tammikuun 2016 reissulla yhteensä! Volkkarin nokka äkkiä kohti Meiringeniä. Tässä lähikeskuksessa (samoin kuin Adelbodenissa) oli ollut meininki käydä jo edellisillä hiihtoreissuilla, mutta se tammikuun sää... Meiringenin maisema oli tosin tuttu viime kesältä, silloin noustiin jalkapatikassa Alpbach-rotkon kautta kilometrin korkeuteen Hasliberg Reutiin, mistä ylöspäin varsinainen hiihtokeskus alkaa.

Meiringen-Hasliberg:
Haslitalin laaksossa Meiringenin kaupungin yläpuolella sijaitseva pienehkö 60 rinnekilometrin paikalliskeskus. Rinteet sijoittuvat puoli kilometriä kaupungin yläpuolelle 1100–2400 metriin. Keskukseen on erittäin hyvät kulkuyhteydet, läheltä löytyy moottoritie, juna ja lentokenttä. Sveitsin ilmavoimat pitää tukikohtaa lentokentällä. Sherlock Holmesin kuuluisaksi tekemät Reichenbachin putoukset sijaitsevat Meiringenin kylästä pari kilometriä etelään

Interlakenin ja järvien ohituksen jälkeen Haslitalin laaksoon tultaessa auto sukelsi sankkaan sumupilveen, pahalta näyttää, ei kai harmaan kirous iske taas!

Hissiaseman parkkipaikalla törmättiin täysin sattumalta kaverini tuttuun, hän oli tullut treenaamaan lumilautailua kahden tyttärensä kanssa. Lyöttäydyttiin kimppaan ja laskettiin suurin osa päivää samoissa rinteissä, mukava yhteensattuma.

Gondolit nostivat nopeasti Haslibergin kautta Bidmiin 1400 metriin, ja vielä täälläkin lumi oli aika märkää ja pehmeää. Alpeilla oli ollut tänä vuonna lämmin kevät ja eteläpuoliset rinteet näyttivät kokevan jo helmikuussa kovia. Onneksi täällä pääsee vielä reilusti korkeammalle.

Bidmi 1425m

Aurinko porotti lämpimästi, pilvetkin jäivät kauas alas laaksoon. Vasta Mägisalpilla 1700 metrissä lumi ja rinteet alkoivat näyttää pikkuhiljaa siltä mitä talvella kuuluukin.

Alpit talvisessa auringonpaisteessa, tällaista postikorttinäkymää olin odottanut jo kaksi vuotta! Kyllä se taas säväytti, näkymä ylhäältä Jungfraun suuntaan oli kuin paremmastakin matkailumainoksesta. 

Hochsträsseen 2400 metristä lähtevä reitti kulki kapean vuorenharjanteen päällä

Ylhäällä rinteet olivat ihan mukavassa kunnossa, melkein koko päivä lasketeltiinkin Mägisalpin ja Käserstatin yläpuolella, eli pysyttiin samalla puurajan yläpuolella. Täältä löytyi tukku ihan mukavan tuovia leveitä punaisia rinteitä, olipa mahtava lasketella taas pitkän tauon jälkeen kunnon rinteissä.

Lounastauko pidettiin komeissa näköaloissa ravintola Käserstatin terassilla. Sveitsi tulee aina miellettyä superkalliiksi paikaksi, kuitenkaan hintataso juurikaan poikennut vaikkapa kotoisesta Levistä. Söin maukkaan gulassikeiton lounaaksi, se maksoi muistaakseni 14CHF ja muun seurueen wurstit ranskiksilla ja spagetti bologneset olivat  jotain 16-18CHF luokkaa. 

Käserstatt 1840m

Iltapäivällä siirryttiin vielä alueen toiseen laitaan Planplattenin huipulle, sieltä lähti useamman punaisen lisäksi alueen ainoa musta rinne, Nordkapp taisi olla mustan nimi. Rinne osoittautui mukavan vauhdikaaksi ja se oli hyvässä kunnossa, sen voisi äänestää koko alueen parhaaksi mäeksi. 

Planplatten toimi lähtöpaikkana myös viimeiseen pitkään laskuun yli kilometrin alempana sijaitsevaan Hasliberg-Reutiin. Odotettavissa oli että alempana rinne on huonossa kunnossa, no sitä se todella olikin. Pelkän sohjon kanssa taistelu olisi vielä mennyt, mutta paikoittain lumi oli huvennut hiekalle asti ja oli täysi työ etsiä sellaisia välejä mistä pääsi läpi suksia tuhoamatta. Mutta alas asti päästiin, sitten vielä gondolikyyti alas Meiringeniin ja päivä oli pulkassa. 

Hieno oli heti ensimmäinen Alppipäivä, sää oli hieno ja tulevien päivien ennustekin näytti hyvältä. Huomenna olisi vuorossa Adelboden, ja sää näyttää hyvältä tulevan viikonlopun Crans-Montanan suhteenkin. 

Mitä Meiringenistä jäi mieleen: 

• Pitkästä aikaa taas Alpeilla, ja vieläpä auringonpaisteessa!
• Hienot maisemat Jungfraun suuntaan
• Aurinkoiset rinteet 
• Alemmat rinteet olivat sulaneet yllättävän huonoon kuntoon
• Sopivasti vauhdikkaat leveät rinteet ylempänä 
• Hyvät nopeat gondoli- ja tuolihissit, täällä ei tarvitse roikkua ankkurihisseissä 
• Sopiva päiväkohteeksi 
• Hintataso ihan kohtuullinen 
• Ei kummempia ruuhkia, vaikka paikallisten hiihtolomakausi oli menossa