COURMAYEUR - Mt Blancin kainalossa

Viimeisiä viedään, vielä viikonloppu Italian puolella Courmayeurissa ja tämän vuoden Alppilaskut ovatkin sitten siinä. Sää on suosinut koko reissun, mutta Courmayeuriin sääennuste lupaili osin pilvistä ja sateista. Iltapäivän matkan aikana keli olikin harmaa eli maisemien ihailu jäi vähemmälle. Matkan varrella ajettiin Chamonixin läpi, sielläkin olisi kiva käydä joskus. Mont Blancin vanhaa ahdasta tunnelia ei voi suositella ahtaanpaikan kammosta kärsiville, puolimatkassa tunnelia auton katon päällä on kolmen kilometrin paksuudelta kalliota, epätodellisen tuntuinen ajatus... tunnelista ulos tupsahdettaessa oltiinkin samointein illan hämäräisessä Courmayeurissa.

Courmayeur:
Courmayeur sijaitsee euroopan korkeimman vuoren Mont Blancin kupeessa Italian Aostanlaaksossa Mt Blancin tunnelin suulla. Siellä asuu vakituisesti n.2800 asukasta. Perinteinen kylpylä- ja hiihtokeskus. Rinteet ovat pääosin 1700-2300 metrin välillä, ylin hissiasema on 2750 metrissä. Hoidettuja rinteitä n.50 km, parikymmentä hissiä, joista kabiineja 5 kpl.

Majoitus oli aivan Courmayeurin keskustassa vanhassa kivitalossa, talo näytti useamman sataa vuotta vanhalta. Keskustassa oli autoilu kielletty ja myöskään aikarajoittamatonta parkkipaikkaa ei löytynyt mistään likeltäkään keskustaa. Auto piti lopulta viedä melko kaukana sijaitsevaan parkkihalliin, viikonlopun säilytys maksoi reilut 50 euroa. Eli jos varaat majoituksen, niin ilmainen parkki on täällä hyvinkin tarpeellinen ja rahanarvoinen etu. Kaiken häsellyksen jälkeen kello ilta oli jo aika pitkällä, nälkä kurni mahassa ja ruokaa piti saada jostain. Italialaiseen tyyliin ravintoloihin ei mahtunut ilman pöytävarausta ja asunnollekaan ei saanut ostettua ruokaa, kaupat kun olivat menneet kiinni jo joskus seitsemältä. No lopulta päästiin illalliselle Hotel Courmayeurin aularavintolaan. Ruokailun jälkeen vielä kävely halki keskustan ja siitä sitten valmistautumaan huomisaamuun.

Asunnosta vielä sen verran, että se oli remontoitu erittäin tyylikkäästi vanhaa kunnioittaen. Vanhaa liki metrin paksua luonnonkiviseinää oli jätetty osin näkyville ja asunnon kalustus oli niukka, mutta tyyliin sopiva. Olipahan hieman erilainen majoitus, ikivanhoilla seinillä olisi varmaan ollut aika monta tarinaa kerrottavana.

Aamulla ikkunasta ulos kurkistaessa sää ei valitettavasti näyttänyt edellisiltaa paremmalta, räntää tihuutti ja ympärillä olevista vuorista ei näkynyt sumun keskeltä merkkiäkään. Eipä siinä muuta kuin sukset olalle ja kävelemään vajaan puolen kilometrin päässä olevaa hissiasemaa. Lipunmyynnissä kaikkia varoiteltiin siitä että ylhäällä on "Zero visibility".

Ja näinhän se oli, ylempänä näkyvyys oli täysin nolla. Seisovassa sumussa on tullut oltua ennenkin, mutta nyt lisäksi tuuli kovaa ja satoi myös sankasti lunta, mielenkiintoista... Tuolihississä ei nähnyt edes edessä olevaa tuolia, maasta tai muista kiintopisteistä puhumattakaan, oli aavemaista roikkua siellä jossain "tyhjän" keskellä. Hissin yläasemalla näkyi ympärillä vain harmaata seinää. Ihmiset pyörivät ja ihmettelivät että mihinkähän tässä pitäisi mennä, homma ei tuntunut olevan oikein kenenkään hanskassa. Eikä tuntunut ollenkaan turvalliselta tämä meininki, lopulta rinne ja suunta alaspäin löytyi ja jollain lailla rämpimällä päästiin takaisin alas Plan Checrouitille.

Päätettiin mennä rinneravintolaan aamupalalle pähkäilemään mitä tehtäisiin. En meinannut löytää aamun pikaruoka painotteiselta tiskiltä mitään gluteenitonta, mutta ravintola järkkäsi minulle erikseen annoksen polentaa leikelautasen lisäksi, todella ystävällistä ja hyvää palvelua!

Vaikka ruoka piristikin mieltä, niin päätin siinä aika pian että lähden takaisin alas kylään. Märkä sumu ja sade ei innostanut, eikä flunssainen olo parantanut asiaa. Kaverini leveämpine suksineen jäivät vielä jatkamaan harjoituksia. Myöhemmin ylhäältätuli viestiä että tuuli oli ajanut sankimman sumun pois, mutta sade kuitenkin jatkui. Ei vaan jaksanut enää vetää monoja jalkaan ja lähteä tarpomaan takaisin hissiasemalle. Ehkä se oli virhe antaa periksi, kavereillani oli kuitenkin ollut ihan hauskaa lumisissa rinteissä seikkaillessa. Olipahan aikaa käydä kävelyllä kauniilla kylän raitilla, piipahdin kahvilla ja kaupassa.

Pientä muistettavaa Italiassa: Varsinkin pienempien kyläkauppojen aukiolot ovat kotimaahan tottuneelle rajalliset, päivällä pidetään parin tunnin siesta ja llalla pannaan laput luukulle melko aikaisin. Ja sunnuntaina ei välttämättä olla auki ollenkaan. Ja illallisaika on noin yhdeksästä kymmeneen, eli kaikki ovat syömässä samaan aikaan. Varmaankin siitä johtuen samana päivänä illaksi pöytävarausta kysellessä suurin osa paikoista vastasi "ei ole enää pöytiä vapaana, sori". Eli varaus pitäisi tehdä paria päivää aiemmin. 



Seuraavana aamuna sää näytti huomattavasti paremmalta, vaikka alhaalla kylässä oli vielä nahkean kosteaa niin ylempänä vuorilla näytti lupaavan selkeältä. Aamupalan jälkeen muutaman sadan metrin kävely halki hiljaisen kylänraitin hissiasemalle ja pian oltiinkin menossa jättikabiinilla ylös kohti kirkkaana hohtavaa vuoristoa.


Näin nopeasti se keli voi muuttua yhdessä vuorokaudessa. Ylhäällä nimittäin odotti aivan loistava sää, aurinkoinen sinitaivas ja eilispäivän sateen jäljiltä hohtavat hanget. Eipä olisi eilen uskonut!

Alhaalta kylältä nouseva kabiinihissin yläasema on  Plan Checrouitilla 1700 metrissä, sieltä ylös Col Checrouitille 2250 metriin pääsee kabiinilla tai parilla tuolihissillä. Nämä etupuolen aurinkoiset rinteet olivat leveitä nautiskelurinteitä, hissitkin vetivät varsin hyvin suuresta ihmismäärästä huolimatta.

Italiassa laskettelu aloitetaan nuorena, aivan kuten viime vuonna Monte Rosassa ja Pilassa, niin täälläkin rinteitä kansoittivat lukuisat pienten lasten hiihtokouluryhmät. Vaahtosammuttimen kokoiset vekarat viilettivät ryhmissä rinteitä alas kuin vanhat tekijät, nuorimmat näyttivät hädintuskin 5-6 vuotiailta.

Col Checrouitilta olisi noussut vielä kabiinihissi 400 metriä ylemmäksi Chesta Youlalle, mutta hissiin oli koko ajan niin pitkät jonot että se jäi lopulta kokonaan väliin.

Col Checrouit 2256m, alhaalla Courmayeur

Eturinteiltä siirryttiin vähitellen vuoren toiselle sivustalle eli Zerottan puolelle. Huikeat vuoristomaisemat! 

Täältä löytyi nippu vähän vauhdikkaampiakin rinteitä, oli siellä muutama musta pätkäkin joukossa. Rinteet olivat huippukunnossa ja väkeäkin oli hiukan vähemmän tukkimassa rinteitä. Maisema oli myös metsäisempää kuin etupuolen rinteissä.

Näkymä alempana hississä oli välillä melkein kuin vaikkapa Kolilla, hissi kulki keskelle korkeaa kuusikkoa raivatussa linjassa, itse tuolihissikin oli saman näköinen antiikkikapistus kuin Kolilla.

Zerottan puolen rinteitä vastapäätä seisoi Mont Blancin massiivi, joka paikkaan näkyvä kallioseinämä nousi vielä paljon hiihtoaluetta korkeammalle halliten maisemaa suvereenisti. Korkeammalla näkyi välillä aika sankkaakin pilvimassaa. Jos pilvet olisivat valuneet sieltä kohti Courmayeuria niin sää olisi synkennyt hetkessä, mutta siellä Ranskan puolella ne onneksi pysyivät aina myöhäiltapäivään asti.

Pitkin päivää laaksossa kaikui pommien kajahduksia, kun lumivyöryjä räjäyteltiin alas runsaan lumentulon jäljiltä. Emme kuitenkaan sattuneet näkemään yhtään suurempaa vyöryä.

Eturinteet Mt Chetif 2340m huipulta katsottuna

Myöhempään iltapäivällä pilvet alkoivat valua alueen päälle, mutta se ei enää haitannut, olimme jo muutenkin tekemässä lähtöä. Hieno oli päivä, lasketeltua tuli mukavasti ja auringosta sai nautiskella täälläkin. Alue on aika kompaktin kokoinen ja päivän aikana sen sai kierrettyä helposti laidasta laitaan.

Alhaalla Courmayeurissa jo liiankin tutuksi tullut sää tervehti laskukansaa, vesisade ja alhaalla roikkuvat pilvet pimensivät maiseman kotoisan harmaaksi. Siinäpä ne olivat tämän vuotisen reissun viimeiset laskut.

Paluumatka Berniin piti ajaa Geneven kautta, Chamonixin kautta kulkeva tie nousee sen verran korkealle että sinne ei olisi ollut asiaa ilman lumiketjuja edellispäivän lumisateen jäljiltä.



Mitä Courmayeurista jäi mieleen:

• Hienot maisemat Mont Blancin massiivin kainalossa
• Sopivan kokoinen keskus päivän parin laskettelulle
• Mukavia leveitä rinteitä ja hyvin toimiva hissiverkosto, vaikka kaikki hissit eivät olleetkaan ihan  "uusinta uutta"
• Alueella ei kovinkaan pitkiä rinteitä
• Rinteet olivat hyvässä kunnossa, vaikka eivät ole kovinkaan korkealla
• Vaihteleva sää, hyvässä ja pahassa
• Italian hintataso ilahduttaa, euron espressot!
• Mukava autoton keskusta
• Jos majoitus on keskustassa, autoa ei tarvitse, itse asiassa autosta on vain harmia

GRINDELWALD - Tutuissa maisemissa

Leysinin jälkeen laskettelusta tuli pidettyä pari päivää taukoa, pitkään jatkunut aurinkoinen sää vaihtui myös hieman epävakaammaksi. Torstaina pätettiin lähteä pyörähtämään tutulla Jungraun alueella, saisi taas vähän suksituntumaa ennen viikonlopun Courmayeurin reissua.

Grindelwald:
Jungfaun postikorttimaisemissa sijaitseva hiihtokeskus. Tunnetaan monipuolisena ulkoilu- ja urheilukeskuksena, täällä alppiturismilla on pitkät perinteet, myös kesäaikana. Alueella liikutaan paljon vuoristojunilla, junalla pääsee rinteisiin kuin myös euroopan korkeimmalle asemalle "Top of Europe" Jungfraujochille. Grindelwaldin kylä on kilometrin korkeudessa ja ylin hissiasema n.2,5 kilometrissä.

Männlichenille tultaessa sää ei todellakaan näyttänyt lupaavalta, mutta tästä jatketaan vielä eteenpäin, eli toivoa paremmasta näkyvyydestä oli vielä olemassa.

Kleine Scheideggin suunnassa alkoi näyttää jo vähän paremmalta, tuolihissi sukelsi sumusta huomattavasti selkeämmälle alueelle. Jopa sinitaivasta tuli näkyviin, ehkä tässä päästäisiin ihan laskettelemaan!

Näkyvyys vaihteli rajusti ja välillä piti pitää taukoja kun maisema hävisi näkyvistä. Mutta saatiinhan sitä väliin muutama oikein hyväkin lasku tehtyä, täällä on hienoja rinteitä ja ne olivat hienossa kunnossa.

Sää tosiaan vaihteli nopeasti, ensin paistaa aurinko...

ja kymmenen minuutin kuluttua näyttää tältä...

Muutamana kirkkaampana hetkenä päästiin vetämään muutama vauhdikkaampikin lasku. Ylärinteet olivat jäisen kovia kuin betoni ja tuuli oli tehnyt sinne aaltoilevia kumpuja ja patteja. Yhdessä laskussa tulin huonossa kulmassa tai asennossa tuollaiseen vastapattiin ja suksi pamahti irti monosta. Seurauksena lentoonlähtö ilmojen teille, ilmavan puolivoltin jälkeen onneksi tulin alas suoraan selälleen ja solisluut, ranteet ym. säilyivät ehjänä. Selälleen tultaessa takaraivo rysähti rinteen pintaan melkoisella voimalla ja ilman kypärää reissu lääkärin pakeille olisi varmasti ollut edessä. Onneksi oli kypärä päässä (kuten aina) ja luonnollisesti muutenkin tuuria mukana, vauhtia oli kuitenkin aika reilusti kuperkeikkaan lähdettäessä.

Iltapäivällä pilvet peittivät maiseman kokonaan ja alkoi näyttää siltä että aurinkoa ei enää tänään nähdä. Välillä sumu oli niin sakeaa että oli vaikeuksia hahmottaa minne ollaan menossa ja yleensä missä rinne kulkee.

Eipä siinä mitä, lähdettiin pitkään laskuun alas Grindelwaldiin. Muistan tämän laskun hyvin parin vuoden takaa, mukava matkalaskureitti hienojen metsämaisemien läpi ja kelikin muuttui kirkkaammaksi alempana. Mukava päätös päivälle, vuoristoon kannattaa aina mennä. 

Mitä Grindelwaldista jäi mieleen tällä kertaa:

• Jungfraun alueella on aina hienoa käydä, vaikkei sää ei tällä kertaa laskemista suuremmin suosinutkaan. 
• Kun vuorilla on liikkeellä pilviä, sää voi todellakin vaihdella nopeasti...
• Muutama ihan vauhdikas lasku päivän kirkkaimpina hetkinä
• Kaatuminen vauhdissa voi tehdä kipeää, onneksi oli kypärä päässä 
• Mukava pitkä lasku alas Grindelwaldiin
• Syöksyrinne Wengeniin jäi sumun takia edelleen testaamatta, ehkä sitten ensi vuonna...

LEYSIN - Aurinkoa ja sohjoa

Aurinkoinen sää jatkui, Bernissä oli lämpömittari nakutteli liki +20 asteen lukemia. Eilen illalla palattiin Crans Montanasta ja viidestä edellispäivästä neljä on kulunut rinteissä, mutta auringon helliessä kyllästymisen tunteesta ei ole tietoakaan. Jaloissa laskeminen kyllä tuntuu. Minulla oli alennuslippu ranskankielisellä alueella sijaitsevaan Leysiniin ja lämmöstä huolimatta päätin lähteä vilkaisemaan minkämoinen paikka on kyseessä.

Leysin:
Leysinin pieni 4000 asukkaan kylä sijaitsee Vaudin alpeilla 1300 metrin korkeudessa. Ylin hissiasema on kilometrin kylää ylempänä, mutta pääosa keskuksen 60:stä rinnekilometristä on 2000 metrissä tai alle. Keskus on lautailijoiden suosiossa ja on joskus isännöinyt lautailun MC-osakilpailua. Leysin on osa isoa Alpes Vaudoises-hiihtoaluetta, yhteislipulla saa laskettavaksi yhteensä 220km rinteitä keskuksissa kuten Les Diablerets, Villars-Gryon jne.

Lähtöä tehdessä tietty epäilytti vähän että missä kunnossa rinteet ovat, keskuksen rinteet kun eivät ylety kovinkaan korkealle. Ajattelin että jos ei muuta niin ainakin pääsee vuoristoon, siellä saa aurinkoa ja maisemat ovat kuulemma komeat, siinähän on jo enemmän kuin tarpeeksi monta syytä lähtöön. Kaverini eivät joutaneet tälle reissulle, heille suuri kiitos auton lainaamisesta!

Bern

Volkkarin nokka kesäisessä aamusäässä kohti Genevejärveä ja Montreuxia. Pysähdyin hetkeksi ihailemaan rauhaisaa maisemaa järven eteläpäähän, hieno usva leijui tyynen vedenpinnan päällä ja tuntui että täällä on jo kesä, tähän olisi voinut jäädä istuskelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Montreux

Leysinin pieni kylä löytyy puolen tunnin ajomatkan päästä Montreuxin eteläpuolelta, viimeiset kilometrit olivat kunnon vuoristotietä. Vuoristossa ajelu on yhtä juhlaa, jyrkkää ylämäkeä, mutkia ja jyrkkiä pudotuksia alas avautuvine maisemineen heti reunakaiteiden takana. Perillä löysin autolle ilmaisen parkkipaikan Ibis-budgethotellin takaa.

La Berneuse 2048m

Gondolihissille oli 300-400 metrin kävely ylämäkeen pitkin La Cite'-katua. Alhaalla ei ollut talvesta tietoakaan, lämpötila oli kesälukemissa ja laskettelutamineissa tuli lievästi sanottuna kuuma.

Gondoli nosti nopeasti 2 kilometriin. Ylhäälläkin oltiin reilusti plussa lukemissa, mutta lumi oli kuitenkin ihan hyvän näköistä. Leysinin vetonaulan pyörivän Kuklos 360-ravintolan ympärillä hyöri laumoittain nuorisoa. En tullut näköjään ottaneeksi kuvaa koko paikasta, oli sen verran hoppu päästä mäkeen viilentelemään.

Laskin muutaman laskun gondolilta ja sen ympäriltä. Ylärinteet olivat ok kunnossa, mutta alempana lumi muuttui aikamoiseksi sohjoksi ja lisäksi väkeä pyöri ympärille turhankin runsaasti. Lähdinkin pian laskettelemaan alueen laidan suuntaan kohti Les Fersin ja Solepratzin rinteitä.

Varsinkin laidalla Solepratzilla väkimäärä väheni reippaasti ja täällä sai nauttia enemmänkin luonnonrauhasta ja huikaisevan kauniista maisemista. Ylhäältä avautuivat hienot alppinäkymät Les Diableretsin suuntaan, mutta koska puuraja ei ollut kovin kaukana, niin rinteet kulkivat pääosin rauhaisan luonnonmetsän keskellä. Vaikka lyhyehköt rinteet eivät menneet kovin alas niin rinteiden loppuosat olivat täälläkin valitettavan sohjossa. 

Restaurant Les Fers 1670m

Niinpä täällä tulikin keskityttyä lähinnä rentoon auringonpaistatteluun ja maisemien ihailuun. Toki tuli laskettuakin rentoja vetoja profiililtaan leppoisissa rinteissä, jalatkin tykkäsivät tällaisesta löysäilysta. Oikein mukavaa!

Les Fersistä löysin mukavannäköinen bistron, terassi sai kunnian toimia taukopaikkana päivän aikana ja söin myös lounaan siellä. Oli niin lämmintä että ulkona tarkeni istuskella paitahihasillaan.

Terassimaisema ala' Les Fers

Päivä hiipui iltaa kohti ja lähdin palailemaan takaisin gondolin suuntaan ja samalla nautiskelin vielä muutamasta aurinkoisesta laskusta ylempänä. Alas Leysiniin suksiessa rinne muuttui vähitellen todella pehmeäksi ja loppumatka olikin enemmän sohjossa rämpimistä kuin laskettelua. Lunta oli onneksi sen verran paksulti, että hiekkaa ei ollut noussut pintaan missään.

Alhaalla oli lämmintä lähemmäs +20, onneksi autolle oli helpompi talsia myötämäkeen. Nyt olisi kylmä AfterSki maistunut.

Oli hieno päivä, rentoa fiilistelyä vuoristossa auringon hellittävänä, vuorille kannattaa aina mennä!


Mitä Leysinistä jäi mieleen:

• Aurinkoiset rinteet, alue onkin tunnettu aurinkoisesta säästä
• Sohjo alempana, joitain rinteitä oli suljettu lumen puutteen takia 
• Helpot rinteet, toisaalta se sopi hyvin tällaiselle päivälle 
• Rentouttavaa meininkiä ja nautiskelua auringonpaisteesta ja lämmöstä
• Nopea gondoliyhteys suoraan ylös, muu liikkuminen sujui hyvin tuolihisseillä 
• Päiväkohde, alueen rinteet tuli laskettua läpi aika nopeasti
• Kaunis luonto ja maisemat 
• Paljon lapsia ja nuorisoa hiihtoloman vietossa

CRANS-MONTANA Valkoista Sirkusta livenä

Crans-Montanan viikonloppu majoituksineen oli sovittu kalenteriin jo aikaisemmin. Luvassa oli naisten Alppihiihdon MC-osakilpailua ja ehkäpä nähtäisiin sitä kuuluisaa "jet set"-meininkiä, Crans-Montana kun on kuulemma suosittu paikka varakkaamman väestönosan keskuudessa.

Crans-Montana: 
Sveitsin ranskankielisellä Valaisin alueella Rhône-joen laaksossa sijaitseva Crans- Montana on yksi Sveitsin tärkeimmistä kesä- että talvimatkailualueista kylpylöineen, kasinoineen ja golfkenttineen ja laskettelurinteineen. Ensimmäinen alppihiihtokilpailu alueella on järjestetty 1911, keskus isännöi nykyään Alppihiihdon MC-osakilpailua ja siellä on järjestetty myös MM-kisat. Yhtenäisellä alueella on rinteitä lähes 150km, nopea moderni hissikalusto ja monipuoliset palvelut.

Majoitus oli varattuna Airbnb:n kautta. Kämppä oli kerrostalossa ja poikkesi positiivisella tavalla tylsistä hotelli asumuksista, olohuone oli kotoisasti kaikenlaista roinaa täynnä ja joulukoristeetkin olivat vielä paikoillaan, ei valittamista!

Terassilta avautui lupaavat näkymät vuoristoon.

Aamulla oltiin kahdessa kilometrissa ennen kuin kerkesi kissaa sanoa, nopeisiin gondolihisseihin ei ollut jonoja juuri ollenkaan, positiivinen yllätys heti aamuun.

Bella Lui 2543m

Positiivinen aamu jatkui ylhäällä, sää oli huikaisevan hieno, aurinko porotti sinitaivaalta ja raikas vuoristoilma seisoi tyynenä paikoillaan. Tältähän se näyttää aina matkailumainoksissa...

Rinteissä näytti olevan väljää, emmekä törmänneetkään rinteissä ruuhkiin koko päivänä.

Pääalue sijaitsi Bella Luin ja Les Violettesin ympärille, niiltä lähti mukava nippu leveitä punaisia rinteitä. Hienot rinteet, aurinkoa, tyyntä, Alppimaisemat...

Rentoilulaskettelua! Olosuhteet olivat suksimiselle jotakuinkin täydelliset, auringosta huolimatta ylempien rinteiden pinta pysyi pakkaslumella ja rinteet olivat erinomaisessa kunnossa.

Plaine Morte-jäätikkö

Crans-Montanan korkein hissiasema sijaitsee kolmessa kilometrissä Plaine Morte-jäätiköllä. Jäätikölle nouseva gondolihissi oli ainoa, mihin oli reilumpaa jonoa päivän aikana. Olosuhteet ylhäällä jäätiköllä eivät olleet tällä kertaa "kuolettavat", täälläkin oli aurinkoisen tyyntä ja korkeuteen nähden lämmintä. Täältä sai vedettyä hienon n.6 kilometrisen laskun Cabane Boisiin, tämä oli ehkä mukavin rinne koko paikassa, ainakin se tuli laskettua useampaan kertaan. Rinnettä olisi riittänyt alemmaksikin, mutta nyt alempia rinteitä oli suljettu Piste Nationalin ympäriltä MC-kisojen takia.

Tulimme kisarinteen hulinaan juuri sopivasti kuuman ryhmän aloittaessa.

Täällä oli suuren urheilujuhlan tuntua; joukoittain katsojia, kovaääninen selostus, kuumailmapalloa, ruoka- ja juomatarjontaa...

Kilpailijoita mennä suhahteli vauhdilla ohi. Eipä niistä suurta pätkää per laskija nähnyt, mutta vauhdista sai ainakin jonkinlaisen käsityksen.

Lindsey Vonn oli laskenut ulos jossain ylempänä ja pysähtyi vetämään henkeä juuri meidän kohdalla, yksi piste julkkisbongauksesta!

Terassinäkymä

Täällä kaikki ravintolat oli sijoitettu ns. parhaille paikoille, enpä muista tämän paikan nimeä, mutta maisemat pöytien äärestä olivat huimaavat.

Varjoliitely näyttää olevan suosittua Alpeilla, varjoja näkyi välillä useampiakin yhtäaikaa taivaalla. Samaa näkymää on tullut vastaan aiemmin ainakin Jungfraulla ja Laaxissa.

Les Violettes 2250m

Lounastauko pidettiin Les Violettesin terassin tarjoamissa komeissa maisemissa, vaikka korkealla oltiinkin niin lämpöä riitti ja vaatetta sai vähennellä ruokailun ajaksi. Täälläkin peruslounaan juomineen sai edullisesti parilla kympillä. Kalliimpiakin paikkoja alueelta löytyy jos kukkaro tuntuu liian painavalta.

Paraskin päivä päättyy valitettavasti. Alhaalla oli vielä odottamassa normaalia sveitsiläistä vilkkaampi afterski, ilmaista viinitarjoilua ja ihan vilkasta hulinaa, tätä ihmettähän piti jäädä katsomaan joksikin aikaa. Jokunen viinilasi myöhemmin kuitenkin paluu kämpälle elpymään ja syömään.

Seuraavana aamuna painelin rinteeseen keskenäni, skibussilla pääsi kätevästi hissien ääreen, muut tulivat autolla perässä myöhemmin. Sää näytti edelleen suosivan, hieno aamu. Nousin suoraan ylös Plaine Mortelle, siellä toivotti tervetulleeksi perisveitsiläinen alppitorvi-duo vahvistettuna lipun liehuttajalla. Ympäristö kolmessa kilometrissä ei olisi voinut olla hienompi konsertille, ensimmäinen kerta kun kuulin alppitorven livenä, ääni oli yllättävän hieno ja kaunis.

Plaine Morte 3000

Päivä kului samoissa merkeissä kuin edellinenkin, aurinkoa ja laskettavaa riitti, aika vain tuntui kuluvan turhankin nopeasti.

Päivän lounastauko pidettiin Mustan Lehmän terassilla 2400 metrin korkeudessa. Sää suosi edelleen ja maisemat terassilta olivat huikean hienot, tätä tarkoittaa oikea ulkona syöminen. Täälläkin ruoka oli ihan kohtuullisen hintaista, kyllä täällä pärjää vaikkei olekaan miljonääri.

Näin se vaan tuli tämänkin rinnepäivän loppu vastaan, enää vielä viimeinen lasku alas laaksoon autolle. Alhaalla rinne oli odotusten mukaisesti sohjoutunut todella pahasti, kokeilinpa yhden kerran miltä tuntuu lentää turvalleen sohjovalliin,  kokemus sekin.


Rojut kyytiin ja auton nokka Bernin suuntaan. Mukavaa oli vuoristossa, taas kerran. Paluumatkallakin riitti suomituristille pällisteltävää, välillä tarjolla oli aika huimaavia näkymiä, kun heti sivuikkunan takaa alkoi jyrkkiä satojen metrien pudotuksia alas laaksoihin.

Mitä Crans-Montanasta jäi mieleen: 

• Loistava sää 
• Hienot maisemat 
• Valkoisen Sirkuksen tunnelmat paikanpäällä 
• Alppitorven soitto kolmessa kilometrissä 
• Sopivan kokoinen toimiva alue parin päivän laskettelulle 
• Suurin osa alueesta tarpeeksi korkealla, rinteet olivat hyvässä kunnossa lämpimästä säästä huolimatta
• Toimiva alue runsaine palveluineen